Tasapainoilua

Digifokoulun yhdessä osiossa opeteltiin digikameran valkotasapainon säätely eli määrittämään kuvan valkoinen värisävy. Olen onnistunut määrittämään valkotasapainon kohdalleen silloin kun kuvaamani kohde on samanvärinen kuin silmämääräisesti nähtynä. Huomioitavaa on että ihmisen silmä mukautuu nopeasti ympäristöön ja "soveltaa" värimaailman oikeanlaiseksi. Kuvaa otettaessa tallentuu vain ja ainoastaan sen hetken värimaailma, riippuen mm valon lähteestä (esim onko valonlähde luonnonvaloa, kellertävää loisteputkivaloa yms). Haastetta kerrakseen : )

Valkotasapaino on yksi niistä perusasioista joka täytyy ottaa huomioon kuvatessa. Tosin useissa kameroissa on nykyään mahdollista valita automaattiasetus valkotasapainon säätöön. Tämä asetus on usein ihan rittävä ja luotettava. Omassa kamerassani on automaattiasetuksen lisäksi seuraavat valkotasapainoasetukset: hehkulamppu, loistevalo, suora auringonvalo, salama, pilvinen ja varjo sekä esiasetus käsin.

Asetuksia muuttamalla voin siis jo kuvausvaiheessa vaikuttaa otokseni "värimaailmaan" eli siihen millaisen värilämpötilan haluan kuvaani. 

Jos kuitenkin nyt sitten sattuu käymään niin ikävästi, että kuvauksen jälkeen huomaan valkotasapainon menneen täysin pieleen, ei hätä ole tämän näköinen (mitähän tuokin oikeasti tarkoittaa), sillä kuvatiedoston valkotasapainoa voidaan jälkikäteen näppärästi muuttaa kuvankäsittelyohjelmilla. Itse asiassa, jos ottaisin pelkkiä raw kuvia tulisi valkotasapaino aina tehdä kuvankäsittelyohjelmalla jälkikäteen sillä raw-tiedostohan "vastaa" negatiivia. 

Näppärä apuväline valkotasapainon oikeaksi saatamiseen on harmaakortti, jota käytetään kuvausvaiheessa. Loistava keksintö !!!!  Kuvaus"session" aikaan otan yhden kuvan jossa muovinen harmaakortti esiintyy. Tämä esim silloin kun kuvaan keinovalossa. Kun olen siirtänyt kuvat kamerasta tietokoneelle ja aloitan niiden käsittelyn otan ensimmäiseksi harmaakortista otetun kuvan ja "Set Gray Point" -pipettin. Tämän jälkeen voin tallentaa säädön ja käyttää sitä muissa samassa paikassa otetuissa kuvissa. 

Hmmm..... tätä kirjoittaessa tulee mieleen ne 1970-luvulla otetut värikuvat jotka nyt oranssin-punertavina loistavat albumissani. Varmaan silloin kun kuvat tehtiin otettiin huomioon filmityyppi ja yritettiin saada kuviin valkotasapainot kuntoon. Ajan hammas ja huonot aineet ovat tehneet tehtävänsä, kuvissa ei tietoakaan valkotasapainosta. Ei haittaa.... kuvat ovat kuitenkin tärkeitä muistoja nuoruudestani.

Liitän tähän meidän pääsiäispupun kuvan, parilla eri valkotasapainoasetuksella kuvattuna : D

Kuka katselee kuviani 100 vuoden päästä?

Digikuvaus-kurssin eräs opiskelija laittoi jonkin aikaa sitten vanhan skannatun kuvan DigiKuvaGalleriaan. Tämä yksi, vanha  kuva herätti keskustelua. Vanhojen kuvien ystäviä löytyi muitakin..... itsekin jopa lisäsin galleriaan yhden koosteen vanhoista kuvista. 
Omat vanhat kuvani olen perinyt isoäidiltäni ja vaalin niitä "kuin akka ainoaa hammastaan". Osa kuvistani on reilusti yli sata vuotta vanhoja. Upeita otoksia, joita on ilo katsella. Omat kuvani ovat ikäänsä nähden suhteellisen hyvin säilyneitä, nämä vanhat laseille valotetut kuvat näyttävät vain säilyvän ja säilyvän sukupolvesta toiseen. Mielenkiintoisiksi ne tekee se asia, että kuvien henkilöt ovat minun sukulaisiani. Todennäköisesti joku lapsistani tai mahdollisista lapsenlapsistani haluaa vielä niitä katsella.... toivottavasti.
Näitä kuvia on helppo katsella, sillä albumin voi ottaa säilöstä esille, samoin kuin irtokuvat ja katsella niitä ilman että tarvitsee miettiä missä formaatissa kuvat ovat ja onko kuvan katselijalla katseluun tarvittava ohjelma. Kuvien olemassa olon myös tietää, kunhan muistaa mihin hyllyyn edellisen katselu kerran jälkeen kuvat laittoi.... Miten käy meidän digikuvien? Minä en ainakaan läheskään kaikista kuvista ota paperikopioita vaan ihailen niitä otoksiani tietokoneen näytöltä. Mitä jos esim sadan vuoden päästä joku jälkeläisistäni haluaisi katsella kuviani.... missä formaatissa ne pitäisi tallentaa, mihin.....
Pitääkö minun lisätä testamenttiini tieto mistä kuvani löytyvät  siinä tapauksessa, jos joku haluaa katsella millaisena näin elämäni ja ympäristöni omana aikanani. Tulen siis jättämään jälkeeni jonkinlaisen "bitti"albumin tuon minun omistaman vanhojen kuvien  upean nahka-albumin sijaan.
Minun lueskellessa vanhojen kuvien takaa "tietoja" esim "Plåten förvaras för efterbestellning", voivat jälkipolvet etsiä minun ottamistani digikuvista lähes kaiken mahdollisen tiedon kuvaan liittyen, paikkakunta missä kuvat otettu, valotusaika, aukko, pikselimäärä, ISO asetukset, kamera merkki ja tyyppi yms. (edellyttäen tietenkin, että tänään käyttämäni formaatti on vielä käytössä kymmenien jopa sadan vuoden päästä.... vähän epäilyttää)

Positiivista palautetta

Digifotokoulun verkko-opiskelu sivustolla on DigiFotoGalleria, jonne kurssilaiset voivat laittaa kuviaan. Kuvia voivat kommentoida niin  kurssilaiset kuin myös kurssin opettaja.
Olen katsellut muiden kurssilaisten kuvia ja täytyy myöntää, että galleriassa on TODELLA upeita ja ammattitaitoisesti otettuja kuvia. Wau..... Ajattelin, että en yksinkertaisesti kehtaa laittaa omia otoksiani sinne muiden kuvien joukkoon.
Löysin kuva-arkistostani kuitenkin yhden kuvan, joka kuvasti tämän hetken tuntemuksia digikuvauksen suhteen.... pää ja ajatukset sumussa, mutta kuitenkin ihan vähän näkymä selkiytymässä ja jopa pieni valon pilkahdus sumuverhon takana. Päätin laittaa kuvan galleriaan (kuva yllä) ja jäin jännityksellä odottamaan mahdollisia kommentteja. Toivoin, että kommentit olisivat "kehittäviä" eli mahdolliset virheet tuotaisiin esille ja jopa neuvottaisiin miten olisin voinut kuvan toisin ottaa.
Tuo kyseinen kuva on minulle tärkeä, useastakin syystä....yksi syistä on se, että kuva on otettu Venetsiassa, kaupungissa jota "rakastan yli kaiken" (aina kuin mahdollista käyn siellä). Tarkempi kuvauspaikka on Pyhän Markuksen tori. Kuva on otettu pääsiäisenä 2009. Muun perheen jäädessä nukkumaan, lähdin etsimään "minun Venetsiaa".
Venetsian aamut ovat aivan ihanan rauhallisia, kaduilla saa vaeltaa ihan rauhassa.

Pyhän Markuksen toria on tosi vaikea saada kuvattua tyhjänä, päivällä se ei onnistu ollenkaan. Kyseisenä aamuna paikalla oli minun lisäkseni vain kadun puhdistaja, joka tosin kuvaushetkellä taisi olla tauolla. Päätin kuitenkin jättää tämän työmiehen työvälineet eli harjan ja roskikset kuvaan, sillä ne kuuluivat mielestäni tuohon aamun hetkeen....

Nyt olen tosi iloinen, että julkaisin kuvan. Sain siitä tosi mukavaa palautetta, toiselta kurssilaiselta ja kurssin opettajalta.
Tässä opettajan kommentti "Vaikuttava kuva. Hieno tuo rakennuksen, näkymän vähittäinen uppoaminen sumuverhoon. Etualan tummat möhkäleet auttavat rakentamaan kolmiulotteisuuden tunnun."
Saamani palaute teki minut todella iloiseksi... loi ns uskoa, että ehkä minäkin opin ottamaan digikuvia kun oikein ahkerasti opiskelen : )


Tässä vielä kuvan tekniset tiedot: polttoväli 18mm,  f/5,6,  1/125 sec,  ISO 125

tunne KAMERASI (1.etätehtävä)

Kamera jonka kanssa yritän yhteistyössä tulla paremmaksi digikuvaajaksi järjestelmäkamera (Nikon D5000), mahdollisuus ottaa myös videokuvaa.

Tässä uudessa mallissa on myös Live View näyttö.

Uskon, että tämä runko riittää minulle todella pitkäksi aikaa. Vielä ei ole tullut mitään puutteita tai "parannus ehdotuksia" mieleen. Kunhan opin ottamaan tästä laiteesta "kaiken mahdollisen irti" voi jotain lisätarpeita tulla esille. No sen aika näyttää.

Kurssin ensimmäisessä etätehtävässä kysyttiin millaisia kuvia haluaisin ottaa ja mistä. Tarkkaan asiaa mietittyäni tulin siihen lopputulokseen että, haluaisin oppia ottamaan luonnollisia muotokuvia (jäykät studiokuvat saamat minut hyppimään seinille), upeita ja niin ikään luonnollisia maisemakuvia, tarkkoja yksityiskohtia.... myös hdr kuvat kiinnostavat minua eli myös niitä haluaisin oppia ottamaan ja tekemään. Luulen, että nykyisen kamerani kanssa pystyn nämä haluamani asiat oppimaan. Toivotaan.... Pikseleissä ainakin löytyy : )

Alla muutama otos poikani koulun "valokuvauspäivältä", kuvasin vanheimpainyhdistyksen nimissä perheitä ja rahat lahjoitin yhdistykselle. Rahoilla järjestettiin lapsille Hollywood aiheinen disco : )

                                                                            

  

ensimmäinen perhe halusi, että heistä otetaan tämmöinen jäykkä kuva..... toinen perhe halusi kuvan siitä mitä he todella oikeasti tekevät silloin kun ovat yhdessä..... kolmas perhe oli juuri tälläinen, lapsia ei olisi saatu yhteen kuvaan jolleivat vanhemmat olisi olleet jotenkin mukana, tässä kompromissi

Kuvat on otettu koulun jumppasalissa, luonnonvalossa, taustakankaana silver cloud (tai jotain sinne päin)

Tästä se kaikki alkoi

Reilut kaksi vuotta minulle ostettiin uusi ja näppärä "digijärkkäri". Olin iloinen, sillä olihan digi järjestelmäkameralla kuvaaminen ihan toista kuin digi pokkarilla tai "tavallisella" järjestelmäkameralla. Digipokkariin verrattuna kuvan laatu oli omaa luokkaansa ja filmi kameraan verrattuna...... Viime jouluna joulupukki toi vielä monipuolisemman kameran rungon.

Kaikki sujui hyvin, automaatti hoiti säädöt, Tuli kuitenkin eteen se päivä, että enää automaatti ei riittänyt vaan halusin itsekin vaikuttaa kuvien laatuun. Nyt tarvittiin tietoa ! Ostin muutaman aiheeseen liittyvän kirjan, lueskelin internetin keskustelupalstoja jne. Nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan riittäneet vaan halusin lisää tietoa ja mahdollisesti jopa henkilökohtaista ohjausta kuvaamiseen. Aika vaikea sitä on itse omia kuvia arvostella, niille kun tulee ns sokeaksi. Kaikki näyttää hienoilta tai huonoilta.

Etsin aikani erilaisia digikuvaus kursseja ja onnekseni löysin yhden hyvältä vaikuttavan kurssin Suomesta. Ei haittaa, vaikka itse kurssilainen eli minä asun Sveitsissä. Kurssi käydään internetin välityksellä ja on ns rullaava eli aloitus silloin kun se kurssilaiselle sopii. Kurssin opettajana toimii Kamera-lehden päätoimittaja Pekka Punkari, näyttäisi siltä että kurssilaiset ovat ihan hyvissä käsissä. Ilmottauduin digifotokoulun kurssille, tilasin tarvittavat (tosin ei pakolliset) kirjat, tulostin kurssin sivulta ensimmäisen ensimmäisen opintoyksikön. Oli aika aloittaa opiskelu..... wish me luck : )